Oikeudenmukaiseen maailmaan lääkärin keinoin
Lääkärin sosiaalinen vastuu on ollut minulle yhteiskunnallisen toimintani kotipesä ja kanava jo lähes 35 vuotta. LSV perustettiin vuonna 1982 ja olin mukana perustavassa kokouksessa ja jo sitä ennen järjestöä suunnittelemassa. Olen ollut järjestön puheenjohtajana 1989 – 2009 ja jälleen vuodesta 2015 lähtien. Nykyään LSV:hen kuuluu tuhatkunta lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa. Järjestö on riippumaton kaikista kaupallisista tahoista, jotka voivat vaarantaa lääkärin ammatillisen itsenäisyyden.
Tärkeimmät toiminta-alueemme ovat rauhantyö, erityisesti ydinaseiden vastainen toiminta, sekä kehitysyhteistyö. Viime aikoina LSV on ottanut aktiivisesti kantaa myös terveyspolitiikkaan.
Rauhantyö on ollut erityisesti minun sydäntäni lähellä, mutta 1980-luvulla osallistuin Tansaniassa myös osallistavan yhteisötyön kehitysyhteistyöhankkeeseen, jonka puitteissa koulutimme terveydenhuollon opettajia kylä- ja yhteisötyöhön.
Myöhemmin olen ollut mukana suunnittelemassa pienaseväkivallan vastaisia radio-ohjelmia Nigeriaan.
Ydinaseiden uhka on ilmastonmuutoksen lisäksi merkittävin ihmiskunnan eloonjäämistä vaarantava asia. LSV kuuluu kansainväliseen International Physicians for the Prevention of Nuclear War –järjestöön, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1985. Olen toiminut nyt neljä vuotta IPPNW:n yleiskokouksen puheenjohtajana (Speaker). IPPNW on ollut mukana perustamassa laajempaa ydinaseiden vastaista ICAN verkostoa (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons), jossa on mukana mm. Kansainvälinen Punainen Risti, Rotary International ja Kirkkojen maailmanneuvosto. Suomen ICAN-verkostoon kuuluu useita rauhanjärjestöjä.
Pitkälti ICAN:in monivuotisen työn seurauksena YK:n yleiskokous päätti joulukuussa 2016 aloittaa neuvottelut sitovan ydinaseet kieltävän sopimuksen aikaansaamiseksi.